Niuatoputapu

"Pyhä kookos" on tämän tongalaisen saaren hassu nimi suomennettuna. Se muodostaa viereisen Tafahin ja kauempana sijaisevan Niuafo'oun kanssa Niuas-saariryhmän.
Niuatoputapu sijaitsee kätevästi Samoan ja Fidzin välisellä reitillä. Apiasta matkaa kertyi 186 merimailia, johon kului 30 tuntia, vaikka puolet ajasta meillä oli kakkosreivi. Hanski nimittäin sai pienen ruokamyrkytyksen keskellä yötä syötyään kaupan banaanikakkua ja nukkui lopun matkaa. Ei ollut kiire perille.

Keskipäivän aikaan laskimme ankkurin riutan suojaamaan laguuniin pienen Falehaun kylän eteen. Oli lauantai ja päätimme siirtää maihinmenon ja muodollisuudet maanantaille. Hanski ei olisi jaksanut laskea jollaa ja perämoottoria sekä kävellä kolmea kilometriä etsimään viranomaisia, jotka tuskin olivat lauantaina töissä. Sunnuntaina Hanski oli saanut voimat takaisin, mutta Tongalla sunnuntai on kirkkopäivä, joten oli turha lähteä maihin. Kuuntelimme kirkonkelloja ja vietimme rauhallisen päivän lueskellen ja tutustuen tulevaan kohteeseen Fidziin.

Maanantaina saimme ensikosketuksen kylään: ujoja lapsia, välinpitämättömiä aikuisia, pieniä taloja, possuja, kanoja ja laihoja hevosia. Kävelimme pandanus- ja taroviljelmien reunustamaa tasaista asvalttitietä yhden naisen toimistoon, jossa hoidettiin kaikenlaisia asioita auton rekisteröinnistä maahantulomuodollisuuksiin. Toimisto käsitti koko talon, jossa oli yksi huone, kaksi ovea, pari ikkunaa, maalaamattomat vaneriseinät, pahvilaatikoita pitkin seinänvierustoja, eriparisia tuoleja, haalistuneita julisteita seinällä. Yhdessä nurkassa oli vahakankaalla päällystetty retkipöytä ja pari arkistokaappia. Pöydällä oli tietokone, tulostin ja mappikasoja. Nainen pyysi meitä odottamaan. Ihmisiä tuli ja meni. Paljasjalkainen mies maksoi jotain, toiset pistäytyivät vain juttelemassa. Nainen kääri saamansa setelit paperiarkkiin, kirjoitti jotain päälle ja sujautti sen takanaan tuolilla olevaan mustaan puulaatikkoon. Kun sitten lähdimme, hän lukitsi sen riippulukolla, mutta laatikon olisi hyvin voinut nostaa kainaloon.

Jouduimme maksamaan tullauksesta 150 pangaa eli noin 65 euroa, ja sitä varten kävimme viereisessä yhden huoneen talossa, jossa toimi pankki. Yksinkertainen puutiski oli päällystetty pääkaupunkia esittävällä turistiesitteellä. Seinillä oli uuden kuninkaan kruunajaisten kunniaksi uudistettujen setelien kuvat. Virkailija tarkisti vaihtokurssin puhelimitse ja saimme käsin kirjoitetun kuitin. Pankkiautomaatteja saarella ei ole.

Pienen odottelun jälkeen lähdimme tullinaisen tuliterällä, tahrattoman siistillä autolla veneelle ja poikkesimme terveyskeskuksessa pyytämässä terveysviranomaisen mukaan. Terveyskeskuksen pihalla nökötti kaksi nykyaikaista hammaslääkärin tuolia poratelineineen. Se pisti silmään, sillä kaikilla sinä aamuna tapaamillamme oli joko rikkinäiset hampaat, kultahampaita tai aukkoja rivistössä. Toivottavasti hammaslääkäri oli saanut uudet laitteet.

Laiturilla odotteli jo "maatalousviranomainen", jonka tehtävä on tarkastaa ettei veneessä ole ympäristölle haitallisia ruokatarvikkeita, lähinnä vihanneksia, hedelmiä ja lihaa. Käytännössä meille on aina vain sanottu, että emme saa viedä ruokatarvikkeita maihin, niin täälläkin. Vasta Uudessa-Seelannissa nämä viranomaiset todella käyvät kaapit läpi ja vievät tuoreet ja muut kielletyt elintarvikkeet (kuten hunajan ja kananmunat) pois.

Niuatoputapun viranomaisilla oli määräys tehdä paperityöt veneellä. Naiset olivat pukeutuneet tongalaiseen virka-asuun, pitkään hameeseen ja sen ympärille kiedottuun pandanuspalmun lehdistä punottuun "mattoon" eli kiekiehen. Myös miehellä oli "hame" eli lavalava. Ihmettelimme Hanskin kanssa, miten he pääsevat kipuamaan jollasta Mantaan, mutta se sujui kaikilta tottuneesti. Yhdellä kyydillä kolmea kookasta ihmistä ei kuitenkaan pystynyt kuskaamaan, vaan Hanski ajoi kaksi keikkaa. Tänä vuonna täällä on käynyt 24 vierasvenettä.

Varsinaiset muodollisuudet sujuivat rivakasti avotilan pöydän ääressä. Täytimme kaikenlaisia papereita, saimme leimat passeihin ja maksoimme 150 pangaa. Lähtiessä meidän tarvitsisi käydä vain tullitoimistonaisen luona.

Niuatoputapun saarella asuu noin 800 henkeä kolmessa eri kylässä. Lapsia on paljon, tullinaisen mukaan oppikoulussa on peräti 200 oppilasta. Sen lisäksi saarella on kaksi kansakoulua. Tavaralaiva oli juuri käynyt. Saarella on myös lentokenttä. Viereisellä jyrkkärinteisellä suppilon muotoisella Tafahin saarella asuu 20 henkeä.

Sata merimailia Niuatoputapusta luoteeseen sijaitsee Niuafo'ou, Tongan pohjoisin saari, jossa asuu noin 700 henkeä. Sen keskellä on iso kraaterijärvi. Saarella on kiitorata, mutta ei suojaavaa riuttaa eikä siten kunnon satamaa. Tarvikelaiva käy nelisen kertaa vuodessa. Niuafo'outa kutsuttiin joskus säilyketölkkisaareksi, sillä postinkulku hoidettiin heittämällä ohiajavasta laivasta vedenpitävään kankaaseen kääritty kirjetölkki veteen. Postinpitäjän oli uitava hakemaan kirjeet. Tarina ei kerro, kuinka posti kulki saarelta maailmalle.

Vuonna 2009 Samoan vesillä sattui peräkkäin kaksi 8 richterin maanjäristystä, jotka aiheuttivat tuhoisan tsunamin. Niuatoputapun taloja huuhtoutui mereen ja ihmisiä kuoli - yhden lähteen mukaan 10.

Huomenna kävelemme saaren pääkylään Hihifoon, joka sijaitsee kauimpana ankkurilahdesta, noin 5 km päässä lännessä. Kiire ei ole purjehtia eteenpäin, sillä koko viikoksi on luvattu 12 m/s tuulta ja nelimetrisiä aaltoja.

Apia, Samoa

Kuvia Apiasta, Samoan pääkaupungista.

Kaksi kaupunkikuvaa hallitsevaa rakennusta: katolinen katedraali ja
virastorakennus, jossa veneilijät käyvät maahantuloviranomaisen luona.

Siisti keskusta. Taisi olla sunnuntai, kun on hiljaista.

Marinan portilla päivystävien taksikuskien harmiksi kävelimme aina
parin kilsan matkan keskustaan.

Bussilla ei tullut ajettua, mutta ovat liikenteen väriläiskiä.
Taustalla uutta ja vanhaa: pankki ja vanha kaupparakennus.

Tarojuurta myynnissä.

Mies kalasti sinnikäästi heittoverkolla ruskeansameassa vedessä.
Taustalla laivasatama ja telakka, jossa useita kiinalaisia kalastusaluksia.

Kalatorilla sunnuntaiaamuna kello 6.

Nämä miehet halusivat, että otan kuvan. Keskimmäisellä on kädessä
simpukka, johon hän puhalsi merkkisoiton. Meille jäi kuitenkin epäselväksi
sen tarkoitus. Jonkunlainen liikenteenohjaus oli menossa.

Pikkupoika kirkkoasussa. Oli karannut
palveluksesta ja tuli kerjäämään meiltä rahaa.

Värikäs Samoa

Kahdesta isosta ja neljästä pienestä saaresta koostuva 200.000 asukkaan Samoa on mielenkiintoinen yhdistelmä modernia ja takapajuista. Täällä on toimiva, nopea 4G verkko, mutta osa ihmisistä asuu seinättömissä aaltopeltimajoissa. Maaseudulla lihavat possut juoksevat irrallaan, kaupungin kahviloissa voi nauttia espresson ja croisantin. Viralliset kielet ovat samoa ja englanti, joten täällä on helppo asioida ja jutella ihmisten kanssa.

Samoa itsenäistyi 1962 ja perustuslaki on muokattu vanhat perinteet huomioiden: asiat tehdään "faasamoa", samoalaisella tavalla.  Tärkein elinkeino on turismi, mutta valtio on täysin riippuvainen ulkomaisesta talousavusta. Kiina on lahjoittanut ison sairaalan ja useita kouluja (ja ties mitä muuta). Talousapua tulee myös EU:lta, Japanista, Uudesta-Seelannista ja Australiasta. Samoa on YK:n jäsen, joten vastapalvelus Kiinan ja Japanin tuelle on maksettavissa äänestyksessä. Myös ulkomailla asuvat samoalaiset lähettävät rahaa kotiin, koska perhe on ensisijaisen tärkeä.

Samoalla on satoja kirkkoja ja ihmiset ovat uskonnollisia.
Tässä purjehtijat menossa katoliseen messuun asianmukaisesti pukeutuneina.

Yhteiskunta ei ole tasa-arvoinen. Vaikka mitään intialaista kastijärjestelmää ei ole, ovat toiset suvut etuoikeutettuja mm. terveydenhoidon suhteen. Usein näissä suvuissa on sukupolvesta toiseen henkilöitä eri hallintotasoilla. Köyhimmillä ei ole vaikutusvaltaa tai suhteita, eikä mahdollisuutta päästä hoitoon vakavan sairauden sattuessa. Peruskoulu on ilmainen, mutta koulut kärsivät opetusvälinepulasta.

Koululaisilla on koulupuvut. Miehet ja pojat käyttävät hametta,
varsinkin virallisissa tilanteissa.

Korruptio ja lahjonta ovat arkipäivää, mistä saimme heti tullessa pienen esimerkin, kun tulliviranomainen pyysi joka veneessä kestitystä ja lahjoja. Pyynnöt menivät ilmeisesti veneen koon ja varallisuusarvion mukaan: meiltä ei pyydetty lahjaa, mutta vihjaus tullausongelmaan taisi sisältää vinkin lahjuksesta. "Ongelma" oli se, ettei venetodistuksessa mainita veneen painoa, mikä estää uloskirjauksen. No, emme tajunneet vinkkiä ja ongelmakin unohtui pian. Isommissa veneissä tullinainen vaati kunnon aamiaista, munia ja pekonia, mutta tyytyi myös syömään kaksi isoa kulhoa cornflakesia. Ruotsalaisilta hän pyysi pullon viskiä, mutta sai vain shampoota. 

Kylätie Upolun saaren etelärannalla.

Kielteiset asiat eivät näy turistin arkipäivässä, ja Samoalla on ollut mielenkiintoista ja mukavaa. Ihmiset ovat hymyileviä, kohteliaita ja ystävällisiä. Pääkaupungissa Apiassa on pieni marina, jossa 17 euron vuorokausihintaan saa täyden palvelun: hyvä laituripaikka, vesi, sähkö, vartiointi ja (kylmä) suihku. Silti vuosittain vain noin 50 venettä käy täällä. Suurin osa jättää Samoan väliin ja purjehtii Tongalle. Amerikkalaiset menevät mieluummin Amerikan Samoalle, josta saa ostaa jenkkituotteita edullisesti.

Apia Marina. Vieressä hollantilainen kaverimme Anna Caroline.

Hinta-taso on edullinen, varsinkin verrattuna Ranskan Polynesiaan. Vihannekset ja hedelmät ovat käsittämättöman halpoja johtuen ehkä siitä, että niitä on yllin kyllin - kaikki kasvaa täällä kuuman kosteassa muhevassa maassa. Yksi papaija maksaa 20 eurosenttiä, nippu banaaneja 40 senttiä. Kurkut, avokadot, munakoisot ja kurpitsat ovat edullisia. Pussillisesta tomaatteja saa pulittaa 3,50 euroa. Kaupoissa on tavaraa, mutta lihatiskit ja pakastealtaat eivät ole houkutelleet ostamaan lihaa tai kanaa. Tuontitavarat ovat kalliita ja juustovalikoima suppea. Leipä on valkoista paahtoleipää (marinassa voimme käyttää paahdinta :-). Kalatorille emme ole vielä ehtineet, sinne pitää mennä kuudelta aamulla.

Vihannes- ja hedelmätori on aina auki, myyjät jopa nukkuvat täällä.

Kyläkauppa. Pääkaupunki Apiassa on marketteja.

Samoalaiset ovat jykeviä, osa lisäksi lihavia. Diabetes on kansantauti ja kuulimme, että vuosittain sen vuoksi amputoidaan satoja jalkoja (liika sokeri vaurioittaa verisuonia ja aiheuttaa verenkirtohäiriöitä alaraajoissa). Ruokavalio on muuttunut perinteisestä epäterveelliseen.

Turistikierroksella esiteltiin umu-uuni, kasa kuumia kiviä, joiden päällä
ruoka (leipäpuun hedelmät, taro-juuri, kala, banaani) valmistuu.

Kookoksen sisus raastetaan erityisellä
raastimella ja hiutaleista puristetaan
kookosmaitoa. Nuorten miesten työtä.

Kriketti ja rugby ovat suosittuja. Myös krikettijoukkueet pukeutuvat
"hameeseen" eli lavalavaan.

 Lotrasimme vedellä tulopäivänä, Hanski pesi jopa veneen, mitä emme ole tehneet kuin viimeksi Chilessä. Seuraavina päivinä satoi kaatamalla, joten nyt jokainen suolakide on taatusti poissa.
Tyynemeren länsiosassa pasaatit ovat entistäkin epävarmempia ja sää on usein sateista ja puuskaista. On syytä seurata isobaarikartasta konvergenssirintaman (South Pacific Convergense Zone), paikallisten konvergenssien, "tavallisten" rintamien sekä lineaaristen matalapaineiden (trough) liikkeitä. Näitä ei grib-kartoissa ole. Kahden päivän kaatosade ja puuskainen, kova tuuli aiheutui siitä, että lineaarinen matalapaine (trough) sai voimaa konvergenssista.

Olemme viettäneet aikaa ruotsalaisen sy Sprayn ja hollantilaisen
sy Anna Carolinen porukoiden kanssa. Vasemmalta Karl-Axel, Wietze,
Jannele ja Hanski - Elisabeth puuttuu kuvasta.

Vuokrasimme yhdessä kuuden hengen auton ja kiersimme saarta kaksi päivää. Kävimme mm. Robert Louis Stevenson museossa ja kiipesimme tunnin verran kukkulalle, jonne hänet on haudattu. Jos Stevensonin nimi ei sano mitään, niin Aarresaari sekä Dr Jekyll ja Mr Hyde ovat ehkä tutumpia. Niiden kirjoittaja, skotlantilainen Stevenson asui Samoalla neljä vuotta, kuolemaansa saakka vuonna 1894. Hän sairasti tuberkuloosia ja kuoli 44-vuotiaana talossaan Samoalla.

Stevensonin talo nykykuosissa. Museota ylläpidetään
amerikkalaisvaroin. Stevensonin vaimo oli jenkki.

Takkatulta ei täällä todellakaan tarvita, ja tämä on koristetakka vailla
savupiippua. Stevenson halusi takan, jotta tuntisi olonsa kotoisaksi.

Tästä tuli melkoinen pläjäys sekalaista tietoa, jonka olemme viikon aikana oppineet Samoasta. Hektisten turistipäivien jälkeen otamme viikonlopun rauhallisesti ja alamme katsoa sopivaa säätä jatkamiseen ensi viikon puolella. Purjehdimme seuraavaksi Fidzille Tongalle kuuluvat Niuetoputapu-saaren kautta. Nimi on sen verran hauska, että täytyy käydä katsomassa.

Saarikierroksella kävimme uimassa tässä merivesipoterossa.
Rohkeat ruotsalaiset hyppäsivät, me muut laskeuduimme portaita.

Kuvia Suwarrowilta

Suwarrow oli erityinen paikka. Oli hienoa saada käydä siellä.

Saavumme Suwarrowille.

Hanskin 10 kilon synttärilahja.

Manta ja puistonvartijoiden vene.

Puistonvartijoiden talo.

Puistonvartijat Katu ja Harry työssään maahantuloviranomaisina.

Purjehtijoiden kirjavaihto Tom Nealen talossa. Ruotsalaisen sy Sprayn
Elisabeth ja Carl-Axel sekä Hanski tutkimassa tarjontaa.

Hanski ja hollantilaisen sy Anna Carolinen Janneke
puistonvartijoiden kanssa aloittelemassa grilli-iltaa.

Parasta oli snorklaaminen manta-rauskujen kanssa. Tietysti.

Menetetty päivä

Tänään on tiistai ja huomenna torstai. Ylitämme yöllä päivämäärärajan ja elämästä katoaa vuorokausi. Eikä sitä saa takaisin, jos kiertää maapallon. Viimeksi, kun meiltä napattiin päivä jossain Tongan paikkeilla, saimme sen takaisin purjehtimalla lännestä itään.

Päivämääräraja ei noudattele pituuspiiriä, vaan mutkittelee, koska tietyt valtiot haluavat olla tietyssä ajassa. Raja kulkee Amerikan Samoan (170 W) ja Länsi-Samoan (172 W) välissä. Samoa halusi olla samassa ajassa Uuden-Seelannin kanssa ja hyppäsi vuonna 2011 rajan yli. Asukkaat menettivät päivän.

Muistaakseni Tonga (tai joku muu saarivaltio) vaihtoi puolta hieman ennen vuosituhannen vaihdetta, koska halusi vuosituhannen vaihtuvan päivää aiemmin.

Purjehdus Suwarrowilta Samoalle on hitaan alun jälkeen sujunut vauhdikkaasti. Lähdimme sunnuntaina, vaikka oli vielä tyyntä. Jouduimme ajamaan koneella kahdeksan tuntia, kunnes tuuli heräsi. Ja sitten se olikin hereillä: 15 m/s, puuskissa 20 m/s. Sadekuuroja, puuskia, pilvinen taivas ja poukkoileva aallokko. Seuraavana päivänä aallokko hieman tasoittui, mutta myös kasvoi, ja tuuli pysyi navakkana. Vuorokausimatka oli 158 mpk. Nyt tiistaina pilvet ja sadekuurot ovat häipyneet, tuulikin hieman hellittänyt ja olemme tulleet edelleen 6,5 - 7,5 solmun vauhtia. Olemme perillä Samoan Apiassa huomenna illalla, päivän menettäneinä.

Suwarrowin erakko

Tom Neale asui Suwarrowilla kolmeen otteeseen kolmella vuosikymmenellä yhteensä 16 vuotta. Ensimmäinen jakso 1952-54 katkesi selkävammaan. Toinen jakso vuosina 1960-64 päättyi siihen, kun saarelle asettui helmensukeltajia. Neale ei enää viihtynyt ja palasi Rarotongaan. Kolmannella kerralla (1967-77) hän toimi valtion palkkaamana "talonmiehenä". Pesti päättyi vatsasyöpään. Neale kuoli sairaalassa kahdeksan kuukautta myöhemmin.

Tom Nealen patsas.

Nealen kirja "An Island to Oneself" on kirjoitettu 1964-65 ja kertoo kahdesta ensimmäisestä jaksosta. Kirjan suomenkielinen nimi "Yksinäisen miehen saari" on virheellinen, sillä Neale ei ollut yksinäinen, vaikka asui yksin. (Suora käännös olisi "koko saari itselle" tai jotain siihen suuntaan.) Omasta mielestään hän ei ollut edes erakko, koska piti ihmisistä.
Merkilistä kirjassa on se, ettei Neale sanallakaan mainitse perhettään. Palattuaan ensimmäiseltä Suwarrow-jaksolta hän avioitui Palmerstonilla syntyneen Sarah Hauan kanssa. He saivat tytön (Stella) ja pojan (Arthur). Perhe suunnitteli muuttamista Suwarrowille yhdessä, mutta liitto päättyi ja lopulta Neale muutti yksin.

Neale oli 50-vuotias päästessään toteuttamaan haaveensa. Kirjassaan hän pohtii, oliko hän liian vanha. Toisaalta mikäpä olisi parempi ikä muuttaa erakoksi kuin kypsä viisikymppiä. Ajatus elämästä syrjäisellä saarella luonnon ehdoilla oli muhinut Nealen mielessä kymmeniä vuosia.

Yksi saarelle asettumisen suurimmista esteistä tuntuu nykyihmisestä kummalliselta: miten päästä sinne. Vaikka laivaliikenne Cooksaarten asuttujen saarten ja atollien välillä oli säännöllistä, sijaitsi Suwarrow syrjässä. Yksikään laiva ei poikennut reitiltään sinne saakka.
Vihdoin elokuussa 1952 yksi tavaralaivoista oli lähdössä epätavalliselle reitille Rarotonga – Palmerston – Manihiki. Siis läheltä Suwarrowia. Nealen tilaisuus oli tullut. Hän maksoi kipparille 30 puntaa, lähes puolet säästöistään, ja alkoi ostaa ja pakata tarvikkeita autiosaarta varten. Hänellä oli kaksi viikkoa aikaa.
Kun Nealen 24 pakaasia ja kasa kuumuutta kestäviä kiviä uunia varten oli stuuvattu laivaan ja hän seisoi laiturilla muutama shillinki taskussaan, kippari tuli kertomaan, että reitti on muuttunut eikä laiva poikkea Suwarrowilla.

Neale oli lamaantunut. Koko hänen omaisuutensa oli laivassa, hänellä ei ollut enää majapaikkaa, työtä eikä rahaa. Kapteeni lainasi 10 puntaa, tavarat purettiin ja Neale sai majoittua entiseen taloonsa. Kuukauden kuluttua sama laiva vei hänet tavaroineen ja kissoineen Suwarrowille.

Joskus Suwarrowilla poikkesi purjevene. Ensimmäinen 10 kuukautta sen jälkeen, kun Neale oli asettunut taloksi. Kun Neale toukokuussa 1954 satutti selkänsä ja makasi puoliksi halvaantuneena sängyssään, saarelle poikkesi amerikkalainen pursi. Se pelasti Nealen hengen. Ilman purjehtijoiden hoivaa hän olisi kuollut sänkyynsä. He saivat Nealen jonkinlaiseen kuntoon kahden viikon aikana ja tarjoutuivat viemään hänet Amerikan Samoalle. Neale kieltäytyi kyydistä, koska ei pystynyt jättämään rakasta saartaan niin äkkiä ja toisten läsnä ollessa. Hän pyysi lähettämään viestin Rarotongaan ja kahden viikon kuluttua laiva haki hänet pois.

Kirjassaan hän pohtii tilannetta ja paljastaa samalla saarihaaveensa sisimmän olemuksen:
"He [amerikkalaiset purjehtijat] eivät koskaan ymmärtäisi, mitä saari merkitsi minulle. He olivat nuoria ja älykkäitä, mutta heidän matkansa oli suoritus (they were 'doing' the Pacific). Ihailin heidän rohkeuttaan ja intoaan ottaa hankalalla tavalla selville, miten saarilla elettiin, mutta tiesin myös, ettei kokemuksella olisi heille syvempää merkitystä kuin hieno episodi elämässä. Siitä jäisi nostalgiset muistot, joita kerrottaisiin takkatulen ääressä lastenlapsille.
Oma kokemukseni oli kaiken tämän jyrkkä vastakohta. Minulle saari ei merkinnyt seikkailua, vaan se oli jotain paljon suurempaa, se oli kokonainen elämäntapa. Joten jos minun pitäisi jäättää Suwarrow, halusin viettää kaksi viimeistä viikkoa siellä yksin."

Tom Nealen talo.

* * *

Sää - tällä kertaa heikot tai olemattomat tuulet - ovat pitäneet meidät edelleen Suwarrowilla. Kaikki muut veneet lähtivät alkuviikosta, ruotsalaiset Niuelle, amerikkalaiset Amerikan Samoalle. Olimme yhden yön yksin, ja tänään saapui jenkkivene sekä hollantilaiset ystävämme Anna Carolinella. Lauantaina tai sunnuntaina on tulossa taas riittävästi tuulta ja pääsemme lähtemään.

Pääsimme vihdoin snorklaamaan mantojen, planktonia syövien kaksimetrisiä mustien rauskujen kanssa. Se oli upea kokemus!